Pidämme asiakkaista ja heidän
arjestaan huolta

Arvokasta arkea hoivassa ja kasvatuksessa, me hoidamme vaivattomasti ruokailun

Toimimme useissa erilaisissa hoivakohteissa, joissa ateriapalvelumme tuovat lisää valinnanvapautta ja joustovaraa toiminnalle. Palvelumme avulla hoivakohteilla on mahdollista säästää aikaa ruokahuollosta ja käyttää se hoivaan. Palvelumme avulla säästetään työaikaa sekä ruokailujen kustannuksia. Tutustu esimerkkeihin alempana.

Asiakaskohteissamme ruokahävikki on huomattavasti pienentynyt. Ateriat on pakattu 5-6 henkilön vuokiin ravitsemussuositusten mukaan, jolloin ruoan määrän arviointi on kartoitettu valmiiksi. Hoivakohteille on kuuden viikon kiertävä ruokalista, jolla palvelua voidaan suhteuttaa kohteen asiakasmäärän ja päivittäisen ruokalijatarpeen mukaisesti. Aterioiden avulla aikaa säästyy ruoanvalmistukselta ja sen aiheuttamalta tiskiltä. Kuljetus on vaivatonta ja ympäristöystävällistä, sillä pakastetut ravintorikkaat ateriat säilyvät pitkään. 

Kuvaus palvelusta

Ruuanvalmistus voi olla helppoa ja vaivatonta.

Tuomme keittiöösi valmiit ateriakokonaisuudet, jotka lämmität uunissa kerralla vaivattomasti sekä työtä säästäen. Meidän menullamme onnistut aina saamaan maistuvan lopputuloksen, riippumatta minkälaiset olosuhteet milläkin hetkellä on. Esimerkiksi erilaiset odottamattomat tilanteet ja tapahtumat hoivakohteissa, jotka saattavat muuttaa päivän kulkua.

Olemme toimineet pakasteaterioiden parissa jo yli kymmenen vuotta. Toimme perhe- ja palvelukoteihin uudenlaisen tavan tuottaa maukkaita ateriakokonaisuuksia, jotka ylläpitävät loppuasiakkaan terveyttä. Ateriamme ovat maukkaita, suussa sulavia, laadukkaasti tehtyjä sekä käteviä käyttää. Olemme asiantuntija turvallisen ja laadukkaan pakasteruuan tuottajana.

Haluamme olla mukana kannattelemassa loppuasiakkaan hyvinvointia ja tuotamme ateriat ravitsemussuositusten mukaisesti. Olemme helppo yhteistyökumppani myös haastavissa tilanteissa, kuten väistötilojen ruokailuissa.

Hoivaruokailun kustannukset

Hoivaruokailu on mahdollista järjestää monella eri tavalla. Monissa kohteissa ruoka tuotetaan paikan päällä tai käyttäen puolivalmiita ateriakomponentteja. Tässä esimerkkilaskelmassa tarkastelemme mitä kustannuksia erikokoisilla yksiköillä on ja mitä meidän palvelumme kustantaisi.

20 hengen asumisyksikkö

Kohde 20 hengen asumispalvelutMINUUTTIATehdään jauhelihalasagneMäntylä 30 hengen kohde  
 MenumatItse tehty 20 henkeäItse tehty 30 henkeä  
Raaka-aineet vastaanotto, kuorman purku     
pakastimeen20    
jääkaappiin 2025  
Jauhelihan paistam. sipulin pilkkominen, kastikkeen tekeminen
 4550  
Lasagnen kokoaminen, 4 vuokaa yht 8 kg 30456 vuokaa 10kg 
Ruuanvalmistusastioiden tiskaaminen 2020  
Uunin päällelaitto + vuoka uuniin223  
Paistamiseen sama aika noin 70 min     
Esille laitto ja jakaminen303045  
Vuokien tiskaaminen/kierrätykseen laittaminen52030  
Salaatit, leivät ja levitteet esille, ruokajuomat151515  
 72182233  
Yhteensä1 tunti 12 minuuttia3 tuntia 2 minuuttia3 tuntia 58 minuuttia  
Minuuttia/asukas/ateria3.69.17.8  
Tilaaminen/kerta     
Tilataan pelkästään vuoka yms x kpl10    
Tilataan kaikki komponentit erikseen 3030  
      
Viikossa yhteensä 14 lounasta ja päivällistä ja kaksi kertaa tilaamista
     
14102826083322  
6017.143.555.4  
Säästö työtunteja/viikko -26.3-38.2

 

Menumatin laskennallisessa mallissa 20 – 30 hengen ruokailun tuottaminen menee lähestulkoon samalla aikamääreellä. Suuruuden ekonomia vaikuttaa itse tehdyssä ruokailussa siten, että 30 hengelle menee suhteellisesti vähemmän aikaa kuin 20 hengelle tehdessä

Väistötilojen ratkaisut

Joskus tulee eteen tilanteita, kun toimintoja pitää siirtää väistötiloihin. Näissä ruokailujen toteutus on hankalaa, me pystymme auttamaan.

Aloitimme kesäkuussa yhteistyön Sipoon kunnan Sateenkaaren dementiayksikön ja akuutti- ja kuntoutusososton kanssa, joiden toiminta joutui muuttamaan tilapäisesti Mäntsälään. Väliaikaisiin tiloihin muutti noin 60 potilasta ja asukasta, joiden ruokailusta huolehdimme. 

Palvelu pähkinän­kuoressa

Mitä?

  • Räätälöitävä palvelumalli, jossa pääruuat kuljetettuna kohteeseen
  • Noin 80 aterian valikoima kiertoilmauunissa kerralla lämmitettäviä, suussa sulavia ja terveellisiä kotiruoka-annoksia 5 – 6 hengelle (paino n. 2000 g)
  • Kuuden viikon kiertävä ruokalista, jossa huomioitu tavallisimmat ruokarajoitteet
  • Aamu-, väli- ja iltapalat sekä lämpimiä ruokia täydentävät lisukkeet, jos kyseessä ateriapäivä

Tarvittaessa

  • Pakastimet ja uunit ruuan säilytykseen sekä lämmitykseen
  • Astiastot ja keittiötarvikkeet
  • Koko keittiö rakennettuna

Miten?

  • Ruokatoimitukset 1 – 2 viikon välein keittiölle
  • Erilaisia tilaus- ja toimitusvaihtoehtoja (kysy lisää!)
  • Palvelun aloitus Uudenmaan alueella 1 – 2 vrk kuluessa, muualla Suomessa sovitusti

Kuinka toimii?

  • Ateriat säilytetään pakastimessa ja laitetaan lounasajan lähestyessä sellaisenaan (kalvo pidetään paikallaan) uuniin, jossa noin 60 – 70 minuutin lämmitys

Mitä tarvitaan?

  • Pakastin ja kiertoilmauuni ruokien säilytystä ja lämmitystä varten (autamme tarvittaessa!).

Hinta?

  • Vaihtoehtoina ateriapäivät, jolloin huolehdimme arjen aamusta iltaan tai vuokakohtainen hinnoittelu
  • Hintaan vaikuttaa kohteen etäisyys Vantaalta sekä toimitusrytmi

Ruokalistat.

Katso ohessa voimassa oleva kiertävä listamme! Kiertävä ruokalistamme päivittyy kahdesti vuodessa ja lisäksi tuomme sesonkien mukaisia ruokia, joista tiedotamme erikseen. 

Asiakas­kokemuksia.